tiistai 11. elokuuta 2015

Viimeinkin.. 


Vihdoin uskaltauduin luomaan blogin rakastamastani aiheesta.  

Intohimoni ja parhain rentoutumiskeinoni on ristipistoharrastukseni, joka tulee olemaan tämän blogin pääaiheita. Pyrin luomaan blogistani hauskan ja hyödyllisen; ohjeineen, linkkeineen ja kuvineen. Lisäksi blogista löytyy hyväksi kokemiani rentoutumisen keinoja masennuksen ja kiireisen elämän helpottamiseksi. Myös sivuan kirjoituksissani kaikkea kotiin liittyviä aiheita mm. sisustamista, ruokareseptejä..


Lyhyesti minusta

Varmasti tahdotte tietää minustakin enemmän. :) Olen 33 -vuotias nainen. Kotoisin olen pohjanmaalta, mutta mutkien kautta päätynyt asustelemaan perheeni kanssa etelä-suomeen. Perheeseeni kuuluu lisäkseni, mieheni sekä kaksi lasta. Koulutukseltani olen ravintola-alan restonomi, alan hommia on tullut tehtyä erinäisissä paikoissa yli 15 vuoden ajan.Tällä hetkellä olen opintovapaalla vakituisesta työstäni ja opiskelen aikuiskoulutuksella kirjanpidon ja palkanlaskennan merkonomiksi.

Miksi ristipistotyöt ja miten se voi muka rentouttaa? 

Olen sairastanut keskivaikeaa masennusta 2000 -luvun alusta alkaen, hyvine ja huonoine kausineen. Vasta viime vuoden lopulla tajusin, miten paljon ristipistojen tekeminen vaikuttaa minun olotilaani rauhoittavasti ja rentouttavasti. Minun kohdallani keskittyminen ristipistojen tekemiseen ja valmiin tuotoksen näkeminen tuottaa suurta mielihyvää ja positiivista tunnetta, että se jopa pelastaa muuten tuhoon tuomitun päivän. 

Tietenkin välillä verenpaineet nousee ja hermo menee, jos langat menevät solmuun ja joutuu purkamaan työllä ja vaivalla tehdyn osion ristipistotyöstä. ;) Mutta jokaiseen asiaan kuuluu epäonnistumisia ja karikkoja. Jokaisesta niistä on selvitty pari kertaa syvään hengittämällä ja aloittamalla alusta. Tulee myös sellaisia päiviä jolloin ei edes tee mieli katsoakkaan ristipistotöitä ja ne jäävät toviksi pölyttymään pöydälle, mutta sitten on taas ihanaa palata takaisin pistelemään..
 
Rentouttavia hetkiä

Yllä olevan ristipistotyön mallin löysin hyväksi kokemaltani venäläiseltä ristipistotöitä käsittelevältä blogilta: http://aliolka.blogspot.fi/ Tältä sivustolta löytyy mitä ihanimpia töitä, joista osasta löytyy myös teko-ohjekkin. Kuvat hyvän laatuisia, niistä pystyy myös hyvin laskemalla tekemään kauniita ristipistotöitä. Kuten tämä työ tässä. Tein tämän jämälangoista, sillä lankavarastoni odottaa täydennystä pian saapuvasta tilauksestani. Työ olisi ollut harmonisempi sävysävyyn tehtynä, mutta en malttanut odotella.. :) 








 




1 kommentti:

  1. Heippa ja onnea uudesta blogista! <3
    Onpas mukava päästä seuraamaan blogiasi ja katselemaan kuvia käsitöistäsi! :)
    Iloa bloggaamiseen myös! :)

    Halauksin:
    Emppu / Iloa & Unelmaa

    VastaaPoista