torstai 27. elokuuta 2015

Rakkaitteni valmistamia töitä


Kuten edellisessä tekstissäni kerroin, että esittelen seuraavaksi 
rakkaitteni valmistamia ristipisto-töitä. 
Nämä työt ja niiden valmistajat ovat vaikuttaneet suuresti
pistely-innostukseeni/harrastukseeni.

Suurin esikuvani ja vahvimman vaikutuksen minuun on tehnyt tätini,
joka on hyvä ja hieno käsityöihminen.
Hän tekee enimmäkseen neuleita ja muita puikoilla sekä 
virkkuukoukulla tehtäviä töitä. Hän on tehnyt monet villapaidat,
lapaset, sukat ym. minulle, perheelleni, sukulaisille ja monille muille.

Tässä hänen valmistamiaan töitä, jotka hän on vuosien varrella
antanut lahjoiksi minulle ja sisaruksilleni, sekä äidilleni.




Vasemmassa yläkulmassa on Teuvan kirkko, joka on kotipaikkakuntani kirkko. 
Oikealla Poika ja tyttö merellä, mielestäni tässä on ihana väritys. 
Alapuolella Rukoileva tyttö (iltarukous), tämä on hauska sillä,
tytön kiharat hiukset kihartuvat taulun ulkopuolelle. 

Yksi minun siskoistani on myös innokas puikkojen ja virkkuukoukun käyttäjä, 
hänkin on valmistanut muutamia ristipistotöitä kotinsa seiniä koristamaan.
Luulenkin, että hänkin on saanut vaikutteita rakkaasta tädistämme. Siskoni on
todella taitava leipuri, hän valmistaa mitä ihanimpia herkkuja
hääkakuista suolaisiin leivoinnaisiin.

Tässä hänen valmistamansa Cavalier- sekä joutsen-taulu.
Pidän erityisesti joutsen-taulun tunnelmasta.


Seuraavat kaksi työtä on tehnyt isäni; perinteisen taistelevat metsot sekä 
järvimaiseman. Isäni on tehnyt nämä ennen minun syntymääni.
Hänellä on myös vuosia kesken ollut isohko hirvi-aiheinen taulu kesken, jota
äitini on myös pistellyt ja nyt minä lupauduin jatkamaan työn loppuun.

Isäni on monitaituri, jota varmaan monien muiden isätkin ovat. 
Hän on valmistanut meille lapsille kapiokirstut, kehdot lapsenlapsilleen, 
piianpeilejä sekä monia muita mahtavia puukäsitöitä. 


Viimeiseksi esittelen äitini valmistamia ristipisto-töitä.
Äitini on myös käsityöihminen, hän on valmistanut meille
lapsille monet vaatteet ompelukonetta ja
saumuria käytellen esim. verkkapukuja, mekkoja, perusvaatteita ym.



Suojelusenkeli ja Paimen


Tuhkimo


Tämän työn äiti on valmistanut silloin, kun hän odotti minua vuonna 1982.
Lapsena kävin katselemassa tätä taulua useasti ja pitkään, kun minulla
oli hirmuinen ikävä äitiäni (jos hän oli poissa kotoa,
jota tapahtui todella harvoin). Ajattelin ja ajattelen edelleen, että tässä
kuvassa ovat minä ja äitini.

Kuten varmaan huomaatte suvussani on monia käsistään taitavia ihmisiä,
joten ei olekaan mikään ihme, kun itsekkin olen
"hurahtanut" käsitöihin/pistelyyn.


Seuraavalla kerralla..

Kerron yhdestä myös minulle tärkeästä rentoutumiskeinosta:
lukemisesta ja kirjoista.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti