keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Tervehdys

Siitä on kohta vuosi,
kun olen viimeksi ehtinyt tänne kirjoittaa.

Paljon on tapahtunut elämässäni monella eritasolla, 
etten ole jaksanut keskittyä blogin ylläpitämiseen. 

Lisäsin paljon kuvia tehdyistä töistäni eri aiheen alle,
kuten esimerkiksi onnittelut, uudelle vauvalle jne.

Linkit kuviin löytyvät vasemmasta sivupalkista Sivut-otsikon alta. 

Lisäilen kuviin vielä kuvatekstit ja tulossa on vielä 
monen monta uutta kuvaakin,
kunhan ehdin muilta kiireiltäni.

Valitettavasti tämäkin teksti jää nyt lyhyeksi,
mutta lupaan olla aktiivisempi blogin pidon kanssa. 

Tässä pientä esimakua mitä Sivut-otsikon alta löytyy.